torstai 5. tammikuuta 2012

Kanava sensuroi Anna Abreun rivon kielenkäytön Idolsissa

Vieraileva tuomari pääsi kuittailemaan Jone Nikulalle

Sunnuntaina (1.1.2012) alkavan Idols-kilpailun avausjakson vierailevana tuomarina nähdään poptähti Anna Abreu.
Lähetyksessä Idols-tuomari Jone Nikula muistuttaakin ensitöikseen, että nyt on Annan vuoro maksaa vanhat "kalavelat" kritisoimalla nuoria artistilupauksia samalla mitalla kuin mitä hän itse sai osakseen osallistuessaan Idols-kilpailuun vuonna 2007.
– Tai sit pääsen sulle vähän vittuilee, Oulun koelauluihin tuomarin ominaisuudessa osallistunut  Anna Abreu vastaa naurahtaen Jone Nikulalle lähetyksessä, joka nähdään sunnuntaina.
Kanava on sensuroinut Annan kiroulun piip-äänellä.

Leikkimielistä sanaharkkaa

Annan ja Jonen välillä on ollut aikaisemminkin leikkimielistä sanaharkkaa. Kun Anna osallistui Idols-kilpailuun neljä vuotta sitten, Jone Nikula kritisoi "taskuraketin" kappalevalintoja kovalla kädellä.
– Yritin osua Jonen herkkään puoleen, mutta ei onnistunut. Ajattelin, että se (herkempi puoli) olisi tullut Tanssii tähtien kanssa -kilpailun myötä, 16-vuotias Anna Abreu sanoi esitettyään Alicia Keysin kappaleen Helsingin koelauluissa vuonna 2007.

Anna etsii karismaattista laulajaa

Idols-kilpailusta räjähtävän alun uralleen saanut Anna kertoo etsivänsä kilpailusta karismaattisia laulajia.
– Kokelailta odotetaan helposti liikaa teknisyyttä. Kuuntelen totta kai tekniikkaa, mutta kaikista tärkeintä on karisma ja miten se ihminen tuo itsensä esille.

METRO LIVE

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti